20. syyskuuta 2016 §

Vajaat neljä viikkoa sitten laumamme väkiluku lisääntyi. Kuusipihan Pihka saapui mummolaan. Pihka on Tölpänsalon Hilman pentu ja nyt laumassamme on mummo, täti, serkkupoika ja pentu. Okke-poika ja Pihka ovat jo nyt aivan sydänystävät.

Vanhat rouvat eivät enää jaksa pennun kanssa kisailla, pikemminkin näyttävät pennulle paikan lauman jäsenenä. Mikä onkin oikein hyvä asia, koska Okke enimmäkseen vain haastaa Pihkaa leikkiin.
Aivan ensimmäisinä päivinä Pihka opetti Okelle kuinka sitä oikein kerjätään… Nykyisin se sujuu molemmilta oikein hyvin. Opittiin myös, että pennun pää mahtuu Oken kitaan ihan kokonaan. Sen jälkeen Okke opetti pennulle, että ovesta voi kulkea vasta kun saa luvan. Esimerkiksi Sisu ei edelleenkään osaa tätä. Lisäksi Okke on pitänyt pennulle sisätiloissa teoriatunteja haukun perusasioista, kuten kuuluvaisuudesta… Tänään Sissi-täti opetti Pihkalle dyykkaamisen taidon ja sen hienosäädöt. Eli näillä mennään.
Pihka on aivan itsenäisesti kehitellyt itselleen hyvät puutarhanhoitotaidot. Ensin varastettiin tarkoin varjeltu viimeinen kurkku penkistä. Seuraavaksi opeteltiin kuinka kaivetaan peruna maasta ja kuinka sitten annetaan potulle kyytiä. Viimeisimpänä opetteli kitkemään kesäkurpitsapenkkiä. Hyvä puutarhuri siitä vielä tulee. Aivan omia aikojaan Pihka oppi myös uimaan. Oppi siten, että tämän lammen rannat ovat pehmeitä ja niiltä helposti plumpsahtaa veteen. Pihka ei ollut moksiskaan, uiskenteli vain kunnes nostettiin ylös lammesta.
Tarkoituksella on opeteltu luoksetuloa ja se sujuukin useimmiten ihan taitavasti. Naudan lihalastut ovat osoittautuneet tähän tarkoitukseen parhaimmaiksi palkinnoksi. Kasvattaja opetti pennut tulemaan pillin kutsusta ja tätä yritän Pihkalla vahvistaa. Ikäisekseen Pihkan sisäsiisteys on oikein mallikasta.
Ikäviäkin oppimistapauksia on ollut. Pennulle ominaisella tavalla Pihka syö kaiken mikä eteen tulee. Reilu viikko sitten omituisten oireiden jälkeen, jotka kestivät puolitoista päivää, vietiin pentu lekurille. Vierasesine löytyi suolesta, vaikkakin eritystoiminta oli ollut aivan normaalia. Onneksi se (vierasesine=puuta ja pieni muovinpala koteloituneena tekstiilinkuituihin) poistui aivan spontaanisti jo sinä samana päivänä. Antibioottikuurille Pihka kyllä joutui, koska tulehdusarvot olivat koholla. Mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä ja juuri nyt Pihka opettelee kuinka kunnolla roikutaan isoveljen (joojoo – oikeasti se on serkku) korvassa.
P.S. Meille myönnettiin Suomen Beaglejärjestön hopeinen kasvattajapalkinto vuosikokouksessa ja se todella kiitollisina otettiin vastaan. Tuntuu todella hienolta, että meidän pienimuotoinen kasvatustyö palkittiin ja suoraan hopeisella palkinnolla. Tästä ansio kuuluu vain ja ainoastaan perintötekijöille sekä kasvattien omistajien aktiivisuudelle. Nöyrä kiitos!
